Terve.

Hitusen on aikaa kulunut edellisestä entrystä ja olen tyylikkäästi pettänyt uudenvuoden lupaukseni. Eihän siinä olenhan minä tyylikäs mies. On ollu vähän kiirettä ja toimistotyötä kun aherran niin ei hirveesti nappaa olla enää koneella, kun töissä napotat sen 8h. Eikä silmiäni auta yhtään se, että töissä on hieno ja silmiä hivelevä LCD-näyttö ja kotona möllöttää jylhä 17" kuvaputkitoosa. 7-vuotta vanha Samtroni käy silmiin partaterän lailla.

Elämäni on aika ollut aika tylsää. Töitä ja parisuhdetta. Mietin just että kumpikohan teettää enemmän töitä *hymiö*

Ajattelin avautua, koska minua on alkanut vituttamaan arjen tuomat rutiinit.
Syy tähän on Amnestyn jäsenkerääjissä. Tajusin tänään ruokatunnille mennessäni, että olen joutunut näiden maailmanrauhan julistajien kohteeksi, joka vitun ikinen päivä. Työpaikkani sijaitsee keskustassa, mikä on sinänsä oikein hyvä asia, mutta tälläkin on kääntöpuolensa. Teen siis erittäin hektistä asiakaspalvelutyötä ja ruokatunti on minulle se rauhan ja rakkauden hetki jokaisessa päivässä. Joka kerta kun menen syömään niin minä törmään meno ja tulomatkalla näihin vitun jäsenkerääjiin. Oikeasti nämä ovat rasittavampia kun jehovan todistajat. Mie en tajua. Mie en näytä hipiltä. Miulla ei ole rastoja. Pukeudun Hennesin tredikkäisiin kuoseihin ja näytän ihan normaalilta ihmiseltä. Silti nämä osaavat tulla minun luokseni kysymään joka kerta, että jahka ihmisoikeusasiat kiinnostaisi. Miun mielestä tuo noiden systeemi on perseestä. Miksi pitää vallata kävelykadut ja kauppakeskukset? Tekisvät niinkuin jehovat. Ovelta ovelle meininkiä. Mie ainakin saattasin 3 sekuntia pitempään kuunnella jos oveni taakse tulisivat. Mutta eiväthän he voi. Ovelta ovelle on liian tyrkyttävää. Tehdään se niin, että häiriköidään ihmisiä silloin kun heillä on ihan helvetillinen kiire ja infernaalinen työstressi päällä. Pilataan se ihmisten ainut pitempi tauko päivästä nykimällä hihasta. Kivan pikku lisän näihin tilanteisiin tuo Joensuun kerjäävät muusikot. Aina yhtä ahistavaa huutaa tälle Bob Marleyn näköiselle hamppukuituihuin pukeutuvalle rastapäälle, että "Sori nyt ei kerkee ku pitää keretä syömään" kun vieressä hanuristi tai posetiivari vetää jotain suomalaista tangoo ja samalla katsoo kysyvästi, että jos muutaman kuparidollarin edes heittäisit.

Sitten kun vihdoin ja viimein pääset syömään niin eikö siellä Golden Raxissa jonnekka puikkelehdit karkuun näiltä jäsenkerääjiltä ole Sebastian George Mikkosen 6v syndet. Paikka täynnä huutavia ja juoksevia lapsia ja vanhemmat, jotka huutaa lapsille, että olkaapas ihmisiksi. Enää et kerkee vaihtaa ruokapaikkaa kun puolituntinen tauko olisi jo mennyttä. Sappi kiehuu ja päätän etten ikinä tee lapsia. Mietin myös, että hautaudun pallomereen, koska en halua lähtee täältä pois kun törmään matkalla jäsenkerääjiin. Mietin myös, että menen sinne pallomereen samaan aikaan kun itse juhlakalu Sebastian ja toivotan hyvää syntymäpäivää, jonka jälkeen kuristan hänet.

Tälläistä minun elämä on... joka arkipäivä yleensä klo 9-17


Nyt polttareita ja pikkusen ehkä maistelen erilaisia viinejä :)